Azerbaidžanin tasavalta (azeriksi Azərbaycan Respublikası) eli Azerbaidžan on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Naapurimaita ovat Georgia luoteessa, Armenia lännessä, Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä. Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee erillään muusta maasta sen lounaispuolella Iranin, Turkin ja Armenian ympäröimänä. Azerbaidžanin keskellä sijaitsee itsenäiseksi julistautunut kiistanalainen Vuoristo-Karabahin alue. Azerbaidžanin tasavalta on ollut Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 2001. Suurin osa kansasta on šiiamuslimeita ja etnisesti azereita. Valtio on virallisesti demokraattinen, mutta todellisuudessa autoritaarinen. Kaikkien maassa järjestettyjen vaalien vapautta on arvosteltu.[6] Maantiede Azerbaidžanin pinta-ala on 86 600 neliökilometriä, joka vastaa neljännestä Suomen pinta-alasta. Alueesta lähes puolet on vuoristoa. Maan kaakkoisosan rannikon kukkuloilla on subtrooppinen ilmasto, ja siellä kasvatetaan teetä, sitruunoita ja appelsiineja. Laajimmat tasangot sijaitsevat maan keskiosassa. Sinne virtaa Kaukasukselta kahdeksan suurta jokea. Kura-Arasin alanko on saanut nimensä Kurajoen ja sen suurimman sivujoen Arasin mukaan. Kura on padottu, ja näin syntynyt Mingetšaurin tekoallas (Mingəçevirin tekoallas) on maan suurin sisävesialue, ja siitä saadaan vesivoimaa ja kasteluvettä.[7] Azerbaidžanin pienestä pinta-alasta huolimatta siellä on monenlaisia ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä subtrooppisesta vuoristokasvillisuuteen, ja tämä on johtanut etenkin lintulajiston monimuotoisuuteen. Siellä on havaittu noin 365 lintulajia flamingoista ja kotkista mehiläissyöjiin.[8] Harvinaisiin nisäkkäisiin kuuluvat kuhertajagaselli (Gazella subgutturosa) ja kaukasianvuorikauris. Kaikkiaan maassa elää 97 nisäkäslajia, 67 matelija- ja sammakkoeläinlajia 97 kalalajia ja yli 15 tuhatta lajia selkärangattomia.[9] Hirkanin kansallispuisto (Hirkan Milli Parkı) on perustettu suojelemaan subtrooppista luontoa Lankaran alangolla ja Talyšvuorilla. Siellä elää harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja. Širvanin kansallispuisto (Şirvan M. P.) Širvanin alangolla on kuhertajagasellin ja vesilintujen lisääntymisaluetta. Ağgölin kansallispuisto (Ağgöl M. P.) suojelee muuttolintujen talvehtimis- ja levähdyspaikkoja. [10] Kaikkiaan Azerbaidžanissa on kahdeksan kansallispuistoa, 11 luonnonpuistoa sekä monia muita luonnonsuojelualueita. [11][12] Azerbaidžanin kartta Azerbaidžanin tasavalta Baku Gandža Sumgait Mingetšaur Lenkoran Širvan Nahitševan Šamkir Šeki Jevlah Stepanakert (Vuoristo‑Karabah) Hatšmas Džalilabad Agdžabedi Šemaha Saljany Barda Neftetšala Kaspianmeri Kura Mingetšaurin tekoal. Kura Aras Hirkanin kansallisp. Širvanin kansallisp. Ağgölin kansallisp. Georgia Venäjä Iran Armenia Turkki Suurimmat taajamat > 1 milj. as. > 300 000-1 milj. as. 100 000-300 000 as. 30 000-100 000 as. Azerbaidžanin tasavalta. Kartassa kaupunkien nimet on translitteroitu venäjän kielestä ymmärrettävyyden helpottamiseksi. Paikkakuntien azerinkielisen nimen saa näkyviin viemällä hiiren paikan nimen päälle. Historia Varhainen historia Gobustanin kalliomaalauksia ajalta noin 10 000 eaa., osa Unescon maailmanperintökohdetta. Ramanan linnoitusta noin 1300-luvulta. Azerbaidžanissa yhdistyvät muinaisten seldžukkiturkkilaisten ja muinaisen Persian sivilisaation perinteet. Se oli muinaisina aikoina myös zarathustralaisuuden keskus.[13] Maasta ei tiedetä juurikaan mitään ennen arabien valloitusta vuonna 642, jonka jälkeen se oli osana islamilaisten kalifaattia. 1200–1400-luvuilla maahan hyökkäsivät mongolit. Myöhemmin sitä hallitsivat paikalliset shirvanilaiset šaahit ja Persian Safavidien dynastia.[13] Venäjän ja Neuvostoliiton valta Euroopan ja Keski-Aasian välisillä reiteillä ja Kaspianmeren rannalla sijaitsevasta alueesta taistelivat osmanit, Venäjä ja Persia vuosisatoja. Viimein Persia ja Venäjä jakoivat Azerbaidžanin keskenään vuonna 1828 Turkmenchayn sopimuksella. Nykyisen Azerbaidžanin alue jäi Venäjälle, loput siitä on Iranin Itä- ja Länsi-Azerbaidžanin maakuntia. Samalla päättyi paikallisten kaanien valtakausi.[13] Azerbaidžanista tuli yksi maailman ensimmäisistä öljyntuotantopaikoista, kun siellä porattiin öljyä 1848–1849. Nobelin veljekset perustivat 1879 sinne öljyntuotantolaitokset.[14] Samalla Bakusta kasvoi merkittävä teollisuuskeskus.[15] Venäjän keisarikunnan romahdettua ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa maan kansallinen puolue julisti itsenäisyyden 1918 epäonnistuneen Transkaukasian federaation hajottua. Liittoutuneet ehtivät tunnustaa sen itsenäiseksi 1920, mutta jo huhtikuussa 1920 Puna-armeijan joukkojen saapumisen myötä itsenäisyys päättyi. Vuonna 1922 Azerbaidžan liitettiin Transkaukasian sosialistiseen neuvostotasavaltaan ja tämän hajotessa 1936 Azerbaidžanista tuli neuvostotasavalta.[13] 1980-luvun loppua kohti liikehdintä alkoi kasvaa. Vuonna 1988 armenialaiset alkoivat osoittaa mieltään azerivaltaa vastaan Vuoristo-Karabahissa ja Armeniassa ja Vuoristo-Karabahin korkein neuvosto äänesti Azerbaidžanista eroamisen puolesta. Ainakin 26 armeenia ja kuusi azeria tapettiin väkivaltaisuuksissa Sumqayitissa.[14] Vuoden 1990 Vuoristo-Karabahin, Bakun ja Sumgaitin levottomuuksien jälkeen Neuvostoliiton johto julisti Vuoristo-Karabahin hätätilaan ja lähetti paikalle armeijan joukkoja. Tammikuussa 1990 armeijan joukot ampuivat 190 nationalistimielenosoittajaa Bakussa. Huhtikuussa vapaaehtoiset azerijoukot ja neuvostojoukot taistelivat armenialaisia vastaan Vuoristo-Karabahissa. Moskova lähetti joukkoja myös Jerevaniin.[13] Itsenäisyys Neuvostoliiton hajotessa Azerbaidžan julistautui itsenäiseksi 30. elokuuta 1991, jolloin presidentiksi valittiin entinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Ajaz Mutalibov.[14] Syyskuussa 1991 Moskova ilmoitti ettei enää tukisi Azerbaidžania Vuoristo-Karabahissa, jolloin armenien joukot kiihdyttivät toimintaansa. Lokakuussa 1991 Vuoristo-Karabahissa järjestetty kansanäänestys hyväksyi sen itsenäisyyden. Toukokuussa 1992 armenien ja karabahien joukot valtasivat Vuoristo-Karabahin historiallisen, pääasiassa azerien asuttaman pääkaupungin Sushan ja Lachinin, joka yhdisti Vuoristo-Karabahin Armeniaan. YK:n turvallisuusneuvosto vaati 1993 lopettamaan kaikki vihollisuudet ja vaati Armenian joukkojen poistumista alueelta. Taistelut jatkuivat kuitenkin toukokuuhun 1994, jolloin Venäjän välityksellä saatiin aikaan tulitauko. Noin 30 000 ehti kuolla sodassa 1992–1994. Armenien edetessä satoja tuhansia asukkaita pakeni toisiin osiin Azerbaidžania.[14].[6] Maaliskuussa 1992 azereita murhattiin Khojalissa Vuoristo-Karabahissa. Mutalibov jätti tämän johdosta eronpyyntönsä ja maa ajautui poliittisen epävakauden tilaan. Vanha kaarti palautti Mutalibovin valtaan toukokuussa 1992, ja hän yritti peruuttaa presidentinvaalit ja kieltää kaiken poliittisen toiminnan, jonka jälkeen opposition Kansanrintamapuolue kaappasi vallan.[13] Valtakautensa aikana Kansanrintama hajotti kommunistien hallitseman korkeimman neuvoston siirsi sen vallan 50-jäseniselle ylähuoneelle, kansalliselle neuvostolle. Kesäkuussa 1992 Kansanrintamana johtaja Abülfaz Elçibay valittiin presidentiksi. Kansanrintamanpuolueen hallitsema hallitus osoittautui kykenemättömäksi hoitamaan Vuoristo-Karabahin konfliktia tai taloutta ja monet sen viranomaisista olivat korruptoituneita.[13] Kansanrintamahallituksessa oli mukana turkkilaisesta nationalismista vaikutteita saaneita henkilöitä, jotka suunnittelivat Azerbaidžanista osaa Turkista Iraniin, Siperiaan, Intiaan ja Kiinaan ulottuvaa Suur-Turkin valtakuntaa ja uhkasivat Armenia ydinaseiskulla.[16] Kesäkuussa 1993 puhkesi kapina maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Gəncəssa ja kapinalliset etenivät ilman vastarintaa pääkaupunkiin, josta presidentti Elçibay pakeni kotiseudulleen Nahitševaniin. Kansallinen neuvosto siirsi presidentinvallan puhemiehelleen, Heydər Əliyeville, ja Elçibay syrjäytettiin virallisesti elokuussa 1993, ja Əliyev valittiin viisivuotiskaudelle presidentiksi lokakuussa. Uusi 125-jäseninen parlamentti valittiin ensimmäisen kerran 1995.[13] Vuonna 1994 Vuoristo-Karabahissa solmittiin Venäjän välityksellä aselepo, jossa Vuoristo-Karabah ja osa sitä ympäröiviä alueita jäi armenialaisten käsiin. Joulukuussa 2006 siellä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys perustuslaista, jota Azerbaidžan ei hyväksynyt.[17] Əliyev valittiin uudelleen 1998. Lokakuun 2003 vaaleissa presidentiksi valittiin Əliyevin poika İlham Əliyev, ja isä kuoli saman vuoden joulukuussa. İlham Əliyev valittiin toiselle kaudelle vuoden 2008 vaaleissa, ja ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat aikaisempaa rehellisemmät mutta eivät silti demokratian vaatimusten mukaiset.[14] Politiikka Azerbaidžanin presidentti İlham Əliyev ja Venäjän presidentti Dmitri Medvedev vuonna 2008. Azerbaidžan on presidentillinen tasavalta, jossa on myös pääministerin virka. Azerbaidžanin presidentti valitaan viiden vuoden välein kansanäänestyksellä. Azerbaidžanin nykyinen presidentti on Etyjin tuomitsemien vaalien voittaja ja edellisen presidentin Heydər Əliyevin poika İlham Əliyev. Hänet valittiin uudelleen vuonna 2008.[1] Maaliskuussa 2009 maassa järjestettiin kansanäänestys, jossa poistettiin presidentinkausien rajoitukset.[18] 125-paikkainen kansalliskokous valitaan kansanäänestyksellä viiden vuoden välein.[1] Kansalliskokouksen paikkajako: Puolue Paikkamäärä[1] Uusi Azerbaidžanin puolue 58 Vapauden koalitio Kansan etupuolue Liberaalipuolue Citizenin kehittämispuolue 8 Kansan solidaarisuuden puolue (CSP) 2 YES-puolue 2 Isänmaa 2 muiden puolueiden yksittäiset paikat 7 riippumattomat jäsenet 42 muut 4 Alueet Pääartikkelit: Azerbaidžanin piirikunnat ja kaupungit ja Nahitševan Azerbaidžan jaetaan 66 alueeseen (rayonlar) ja 12 kaupunkiin (şəhərlər), joista 7 aluetta ja yksi kaupunki sijaitsevat Nahitševanin autonomisessa tasavallassa.[19] Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee ekslaavina muusta Azerbaidžanista erillään Armenian, Turkin ja Iranin ympäröimänä. Alle 400 000 hengen väestöstä 99 % on azereita ja loput pääosin venäläisiä ja kurdeja.[20] Maisemaltaan se on vuoristoista puoliaavikkoa.[21] Azerbaidžan Abşeron Ağcabədi Ağdam Ağdaş Ağstafa Ağsu Əli Bayramlın kaupunki Astara Bakun kaupunki (Bakı) Balakən Bərdə Beyləqan Biləsuvar Cəbrayıl Cəlilabad Daşkəsən Dəvəçi Füzuli Gədəbəy Gəncən kaupunki Goranboy Göyçay Hacıqabul İmişli İsmayıllı Kəlbəcər (osa Vuoristo-Karabahia) Kürdəmir Laçın Lənkəran Lənkəranin kaupunki Lerik Masallı Mingəçevirin kaupunki Naftalanin kaupunki Neftçala Oğuz Qəbələ Qax Qazax Qobustan Quba Qubadlı Qusar Saatlı Sabirabad Şəki Şəkin kaupunki Salyan Şamaxı Şəmkir Samux Siyəzən Sumqayıtin kaupunki Şuşa (osa Vuoristo-Karabahia) Şuşan kaupunki (osa Vuoristo-Karabahia) Tərtər (osa Vuoristo-Karabahia) Tovuz Ucar Xaçmaz Stepanakert (Vuoristo-Karabahin pääkaupunki) Xanlar Xızı Xocalı (osa Vuoristo-Karabahia) Xocavənd (osa Vuoristo-Karabahia) Yardımlı Yevlakh Yevlaxin kaupunki Zəngilan Zaqatala Zərdab Azerbaidžanin piirikunnat ja kaupungit Azerbaidžanin kartta Nahitševanin autonominen tasavalta Babək Culfa Kəngərli Nahitševanin kaupunki (Naxçıvan Şəhər) Ordubad Sədərək Şahbuz Şərur Maaöljyä pumpataan sekä maalta että mereltä. Kuva Bakun lähistöltä. Azerbaidžan satelliittikuvassa maaliskuussa Talous Azerbaidžan tuottaa muun muassa vehnää, teetä, hedelmiä, tupakkaa. Tärkeintä viennin kannalta on öljy sekä vähäisemmässä määrin maakaasu. Myös joitain metalleja kuten rautaa, kuparia ja kobolttia tuotetaan. Karabahin kiista heikentää maan taloutta. Kauppa entisten Neuvostoliiton maiden kanssa on vähenemässä, mutta samaan aikaan kauppa Turkin ja länsimaiden kanssa kasvaa. Öljy ja kaasu muodostavat 90 % viennistä.[1] Liikenne Maassa on 37 lentoasemaa, joista viidellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatieverkkoa on lähes kolmetuhatta kilometriä. Baku on ainoa satamakaupunki.[1] Väestö Azerbaidžanin väestöstä on azereita 90,6 prosenttia, dagestanilaisia 2,2 prosenttia, venäläisiä 1,8 prosenttia, armenialaisia (Vuoristo-Karabahissa) 1,5 prosenttia ja muita 3,9 prosenttia (1999 arvio).[1] Azereita asuu Iranissa lähteestä riippuen kaksin- tai kolminkertainen määrä verrattuna Azerbaidžanin azereiden lukumäärään. Esimerkiksi Ethnologue-kirjan mukaan Iranin azeria puhuu noin 17 miljoonaa, pohjoista "Azerbaidžanin azeria" noin seitsemän miljoonaa. Kielet poikkeavat toisistaan ääntämisen ja sanaston, varsinkin lainasanojen osalta.[22] Azerbaidžanin valtauskonto on islam. Islaminuskoisia väestöstä on 93,4 prosenttia, Venäjän ortodokseja 2,5 prosenttia ja Armenian ortodokseja (Vuoristo-Karabahissa) 2,3 prosenttia (1995). 1,8 prosenttia väestöstä kuuluu muihin uskontokuntiin tai ei tunnusta uskontoa ollenkaan.[1] Kulttuuri Azerbaidžanin kulttuuri on saanut vaikutteita persialaisesta, turkkilaisesta, arabialaisesta, kaukasialaisesta ja venäläisestä kulttuurista. Musiikki Maan klassinen musiikkiperinne, Mugam, on saanut UNESCO:n maailmanperintötunnustuksen. Mugam koostuu runoudesta ja musiikista ja siinä käytetään monenlaisia tekniikoita, kuten kurkkulaulua.[23] Uskonnolliset elementit etenkin suufilaisuudesta ovat olennainen osa Mugamia.[24] Lisäksi maan musiikkiperinteeseen kuuluu rap-tyylinen Meykhana-musiikki, joka kuitenkin on kehittynyt erillään afroamerikkalaisesta rap-musiikista. Nimitys tulee turkin kielen sanasta meyhane, joka tarkoittaa tavernaa. Neuvostoaikaan meykhana oli kielletty, mutta nykyaikana perinne on taas voimissaan. Lisäksi Azerbaidžanin musiikkikulttuuriin kuuluu kiertävien, saz-luuttua soittavien ashik-trubaduurien perinne.[25] Azerbaidžan osallistui ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuihin vuonna 2008[26] ja voitti ne ensimmäisen kerran vuonna 2011.[27] Juhlapäivät Pvm [28] Suomalainen nimi Azeriksi [29] Huomautuksia 1.–2.1. uusivuosi 8.3. kansainvälinen naistenpäivä noin 20.–24.3. Novruz (”Uuden päivän” juhla) Novruz Bayramı kevätpäiväntasauksesta alkava viisipäiväinen juhla 9.5. voitonpäivä Voitto fasismista 28.5. tasavallan päivä 15.6. pelastuksen päivä 26.6. kansallisen armeijan päivä 18.10. itsenäisyyspäivä 9.11. kansallislipun päivä 12.11. perustuslain päivä 17.11. kansallinen elpymisen päivä 31.12. azerbaizanilaisten maailmanlaajuisen solidaarisuuden päivä Virallisia uskonnollisia juhlapäiviä ovat kaksi päivää kestävät Qurban (Uhrijuhla, Qurban bayramıja) ja Ramadan (Ramazan bayramı). Niiden, samoin kuin keväisen Novruz-vapaan, ajankohta vahvistetaan edeltävänä vuotena. [28][29] Qurban osuu yleensä loka-marraskuulle. Esimerkiksi vuonna 2014 Qurbania vietettiin lokakuun 4.-5. päivinä.[30] Urheilu Maan suosituin urheilulaji on jalkapallo ja maa kuuluu Euroopan jalkapalloliittoon UEFA:an. Azerbaidžanin jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan selviytynyt arvokisojen lopputurnaukseen. Toukokuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla 100.[31] Maa on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1996. Sillä on ollut kesäkisoissa 23-44 urheilijaa, talvikisoissa 2-4. Painijat Namiq Abdullayev, Rövşən Bayramov ja ampuja Zemfira Meftəkhətddinova ovat saaneet kaksi mitalia olympialaisissa.[32] Sekä judoka Elnur Mammadli on voittanut olympiakultaa. |
About us|Jobs|Help|Disclaimer|Advertising services|Contact us|Sign in|Website map|Search|
GMT+8, 2015-9-11 20:13 , Processed in 0.149705 second(s), 16 queries .